Sivu 1/1

M-162CST 4200+1200 1974 projekti

Lähetetty: Su Syys 23, 2018 9:49 pm
Kirjoittaja Antti Laine
Moi

Tällaisen hankin, kuljetusyrittäjän jälkikasvu kun olen, tarvitseeko enempää selitellä....

Hakusessa oli siis niittihytti vaihtolavalaitteilla, Rollsilla ja Fullerilla. Autopeltitöitä jonkin verran harrastaneena läpimädät eivät kiinnostaneet.

Löytyi nettikoneesta, kiinnostus kasvoi kun mainittiin hiekkapuhallus ja maalaus tehdyksi. Hintakaan ei ollut aivan apteekin tasoa. Kävin katsomassa autoa pohjanmaalla ja totesin ajokuntoiseksi. Rungon pituuskin oli sopivaa sorttia, mahtuu myös nosturilava päälle. Edellisellä omistajalla oli ilmeisesti loppunut motivaatio kesken, mielestäni viittä vaille valmista. Peltitöitä en äkkiseltään löytänyt muuta, kuin akkukotelon puhkiruostuneen kannen.
Pohjanmaa1.jpg
Pohjanmaa1.jpg (213.99 KiB) Katsottu 19064 kertaa
pohjanmaa2.jpg
akkukotelon kansi
akkukotelon kansi
Muutaman viikon päästä järjestin rahoituksen ja vähän taskurahaa, uudet akut kiinni, nesteiden tarkistus ja 200 litraa naftaa tankkiin. Oli lokakuu 2017, kun lähdin Pohjanmaalta liikkeelle, +4, satoi räntää, eikä lämppäristä tullut 100km jälkeenkään kuin lehmän henkäys. Onneksi oli kuljettajan puoleinen peili ja pyyhkijä paikoillaan. :mrgreen: Mukaan otin myös 5t pullotunkin, työkaluja, koolingin pätkää jne pakolliset. Apparin penkinalunen oli täynnä kaikenmoisia osia, eivät vain olleet paikoillaan. Renkaatkin olivat etenkin takana aika nippa-nappa kunnossa olevat koppurat.

Osa mittareista alkoi heräilemään matkan aikana. Aluksi ei toiminut lämpö- , lataus- eikä polttoainemittarit. Öljynpainemittari reagoi siihen laittoiko ajovalot päälle... Jarruvalot paloivat myös koko matkan. Hytin pohjassa olevat pohjamassan rippeet varisivat turbon ja pakosarjan päälle, ja tuulen suunnasta riippuen risteyksissä tuli miehekäs pikihuuru välistä nokkaan, vaihdekepin haitarin riekaleiden välistä. Suoralla pätkällä tungin jotain rättiä tilkkeeksi, pysyi lasikin paremmin auki. Pimeän tultua havaitsin ehjät SEV-Marchalit hyviksi valoiksi ollakseen 70-luvun tuotantoa.

Auton historia on myös kiinnostava, siirtynyt ammattikäytöstä käytettynä käsittäkseni 70-luvun puolella ensin Keravan ammattikoululle opetuskäyttöön, jäänyt siellä seisontaan muutamaksi vuodeksi 1985 ohjaustehostajan pumpun hajottua, seisoi onneksi paljolti katoksessa. Poistettu tällöin rekisteristä. Pumppu oli myöhemmin korjattu tai vaihdettu, ja auto siirtyi vielä Järvenpään Adultalle opetuskäyttöön "piha-autoksi", jossa sitä oli säilytetty hallissa. Tämä selittänee vähäiset ruostevauriot.

Auton alkuperäinen rekisterinumero on ollut UTH-432. (Tämän onnistuin kirjoittamaan väärin UHT)

Kaikki alkuvaiheisiin liittyvä historia on vielä itselleni hämärän peitossa, kuten ajokilometrit ja ensimmäinen omistaja. Auto myyty huutokaupalla Järvenpään Adultasta 2005 Jokelaan, jonka jälkeen useita omistajia avoimella luovarilla, päätyen pohjanmaalle.

Jatkoa seuraa. Lomamatkalta tätä kirjoitan, huomenna takaisin kotimaahan.

edit, kirjoitusvirheet,
1 rekisteritunnus korjattu oikeaksi,
2 otsikon akseliväli 4200 (ei 4600).
Ei pitäisi lomatunnelmissa kirjoitella ulkomuistista.... :oops:

Re: M-162CST 4600+1200 1974 projekti

Lähetetty: Su Syys 23, 2018 10:00 pm
Kirjoittaja Neliveto Sisu
Oot kyllä hyväkuntoisen niittikopin löytänyt. Meilläkin oli vielä noin 5 vuotta sitten vuosimallin 1982 M-162 Cumminsilla, muistaakseni ei ollut hirveän ruosteinenkaan, joten olisi sille vielä jotain käyttöäkin löytynyt. Välillä muistuu mieleen kun auto oli purettu ja varsin vähäruosteinen ohjaamo litistettiin kaivinkoneella pieneksi kuutioksi, harmittaa näin vieläkin, kun se piti pistää romuksi. :(

Re: M-162CST 4600+1200 1974 projekti

Lähetetty: Su Syys 23, 2018 11:33 pm
Kirjoittaja Stoat
Antti Laine kirjoitti:Auton alkuperäinen rekisterinumero on ollut UHT-432.
UHT-kilpisarjaa on jaettu vuonna 1977 eli lienee joku vanhempikin tunnus ollut 74-mallisella autolla.

Re: M-162CST 4600+1200 1974 projekti

Lähetetty: Ma Syys 24, 2018 6:34 am
Kirjoittaja Neliveto Sisu
Trafilta varmaan saisi nykyisellä tunnuksella auton edelliset tunnukset ja omistajat, ainoastaan yritykset näkyvät niissä papereissa, yksityisen henkilön nimeä ei niihin papereihin laiteta, ei ainakaan oman auton osalta löytynyt tunnuksen avulla entisiä yksityisiä omistajia.

Re: M-162CST 4600+1200 1974 projekti

Lähetetty: Ma Syys 24, 2018 9:09 am
Kirjoittaja sisua
Kuvagalleriaan tehty kansio tälle Niittikopille:
http://www.sisua.net/gallery3/index.php ... -1200-1974

Re: M-162CST 4600+1200 1974 projekti

Lähetetty: Ke Syys 26, 2018 2:21 pm
Kirjoittaja sisupastilli
Neliveto Sisu kirjoitti:Trafilta varmaan saisi nykyisellä tunnuksella auton edelliset tunnukset ja omistajat, ainoastaan yritykset näkyvät niissä papereissa, yksityisen henkilön nimeä ei niihin papereihin laiteta, ei ainakaan oman auton osalta löytynyt tunnuksen avulla entisiä yksityisiä omistajia.
Noin tuoreeseen pitäisi löytyä koko historia suoraan trafista ilman että tarvitsee mikrofilmattuja kantakortteja lähteä metsästämään. Mielestäni yksityisetkin omistajat saa selville trafista kysymällä, mutta siinä paperitulosteessa niitä tosiaan ei näy.

Kannattaa ne alkuperäisellä tunnuksella olevat kilvet tilata sitten parisen viikkoa ennen aiottua rekisteröintikatsastusta, että ehtivät varmasti konttorille ja saa samalla mukaan jos leima tulee...

Re: M-162CST 4600+1200 1974 projekti

Lähetetty: Ke Loka 10, 2018 5:04 pm
Kirjoittaja Antti Laine
Yritin tänään 2€ Trafille maksamalla saada historiatiedot valmistenumerolla, mutta mitään tietoja ei löydy ennen ensimmäistä rekisteröintikatsastusyritystä 2018...

Täytyy olla yhteydessä Kansallisarkistoon. Siellä on käynnissä tämän syksyn kuluessa mikrofilmien digitointi, juurikin 70-luvulla ja eteenpäin valmistuneiden ja rekisteröityjen ajoneuvojen kantakorttien osalta. Koska oman autoni ei ole ollut rekisterissä 1985 jälkeen, ei rekisteröinnin yhteydessä löytynyt mitään tietoa trafin tietokannasta vanhalla rek. tunnuksella eikä valmistenumerolla. Sitten on tietysti mahdollisuus, että ko. tiedot ovat mennet kaatopaikalle, kun katsastusasemien arkistoja on "siivottu" vanhaksi menneistä papereista....

Vanhan viimeisimmän rekisteriotteen kopion auton rekisteröimistä varten tänä kesänä sain Kansallisarkistosta tilaamalla n 2:n viikon toimitusajalla. Siinä mainitaan vain vaihtolavalaitteiden asennusajankohta, auton poisto rekisteristä sekä omistaja, ja suppea tekninen erittely. (Sisälsi virheellistä tietoa, moottorin teho oli merkitty 190kW eli 265Hp, DST-moottoriversion mukaan. Virkavirhe lienee jo vanhentunut)

Re: M-162CST 4200+1200 1974 projekti

Lähetetty: To Loka 11, 2018 2:29 pm
Kirjoittaja Antti Laine
Projektin vaiheet 2

Syksy-Talvi 2017

Kun olin saanut niittihytin kotipihalle, alkoi tarkempi syynääminen. Varasin pesu- ja huoltoajan lähistön korjaamolta, jossa kaikki öljyt vaihdettiin, sekä alusta rasvattiin. Muutaman ilmavuodon korjasin, ja vaihdoin useita haperon näköisiä letkuja jäähdytysjärjestelmästä.

Takanavoista tuli ulos hieman harmaata ja vaihdelaatikosta jonkin verran vettä...Öljynsuodattimet oli asennettu väärin, suodatinpanosten alapäähän kuuluvat jouset olivat paperipanoksen yläpuolella, eli ajaessani pohjanmaalta kotisuuntaan öljy on ainakin kiertänyt reippaasti.

Jäähdytysjärjestelmästä tuli ulos mielenkiintoisen näköistä velliä, oliko joku kurja käyttänyt melkein pelkkää vettä jossain vaiheessa?. paisuntasäiliöön menevistä kolmesta ohuesta ilmausputkesta kaksi oli tukossa. Huoltomies oli onneksi aikanaan näitäkin rassannut ja muisti täyttömäärät ulkoa.

jatkuu

Re: M-162CST 4200+1200 1974 projekti

Lähetetty: Ke Joulu 05, 2018 8:16 am
Kirjoittaja Antti Laine
Kansallisarkisto on saanut 70-80 luvun rekisteriotteet siirrettyä digimuotoon, ja muistivat minua kirjeellä. Auton omistushistoria selvisi.

ACU-659 Ensimmäinen omistaja 74-81 Autoilija Sampo Prosi, Lapväärtti.
UPE-630 Toinen omistaja 81-85 Sisu-Auto, haltijana Eteläsuomen Hyötyraaka-aine Oy (nyk Lassila-Tikanoja, ent. Säkkiväline)
UTH-432 Kolmas omistaja 1985-2005 Keravan Ammattikoulu.

Jos joku muistaa auton vaiheista mitään, tai omistaa esim valokuvia ja jaksaisi niitä skannata, otan kiitollisena tiedot vastaan.

Re: M-162CST 4200+1200 1974 projekti

Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 1:15 pm
Kirjoittaja Antti Laine
Kiitokset ylläpidolle ja lahjoittajalle manuaaleista.

Ensimmäinen omistajayritys sekä huoltomies olivat yhteydessä ja kertoivat auton olleen aluksi Sisun esittelyautona, ensin kiinteällä rahtilavalla ja sittemmin housukipillä varustettuna.

Moottorimanuaalista selvisi, että autossani on ensimmäinen Sisuun asennettu RR E305 Mk3-version moottori, moottorin sarjanumero on nimittäin 626 827 :) Moottori on remontoitu joltain osin jo auton alkutaipaleella öljypohjan rikkoonnuttua jonkin haverin seurauksena. Vaihteisto on vaihdettu käytettyyn yhden kerran Norjassa, kun alkuperäisestä oli mennyt hammaspyöriä sileäksi.

Re: M-162CST 4200+1200 1974 projekti

Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 6:37 pm
Kirjoittaja Sisu SM
Jokaisella autolla on oma tarinansa ja on mitä mielenkiintoisinta saada kuulla niitä.. :D Tosi hyvin on sulla löytynyt tietoa menneiltä vuosilta, hyvä tuuri.

Re: M-162CST 4200+1200 1974 projekti

Lähetetty: Ti Tammi 15, 2019 8:14 pm
Kirjoittaja Antti Laine
No, osin hyvää tuuria kun eivät ole kaikki tietäjät vielä mullan alla, toiset vielä jopa työelämässä. Toisaalta olen myös ottanut yhteyttä auton historiaa selvitellessä sekä muutamaa osaa metsästäessä moneen henkilöön. Eläkerajalla olevat huoltomiehet ovat antaneet arvokkaimmat neuvot käytännön korjaushommiin. Ja löytyyhän täältä palstalta koko ajan lisää dataa.

Re: M-162CST 4200+1200 1974 projekti

Lähetetty: Pe Tammi 25, 2019 8:26 am
Kirjoittaja MORSKU
Jos tarviit nii multa löytys sininen erittäin hyväkuntoinen aurinkolippa Vepron tekemä hytin ulkopuolelle.
Se on sitä vanhempaa mallia jossa kiertää alumiinikehys ympäriinsä.

Re: M-162CST 4200+1200 1974 projekti

Lähetetty: Pe Touko 17, 2019 9:39 am
Kirjoittaja Antti Laine
Sain männä viikolla kaksi kolmesta kantansa menettäneestä kansipultista vaihdettua. E-baystä löytyi NOS-termostaatti, vielä kun saisi termarikotelon pultit auki ehjänä....

Re: M-162CST 4200+1200 1974 projekti

Lähetetty: Pe Syys 06, 2019 1:48 pm
Kirjoittaja Antti Laine
Juhannusreissulta Kymenlaakson suuntaan löytyi melko passeli tyyliin sopiva rahtilavan aihio. :) Valmistusvuosi 2003, joten runko ja pohja ovat kunnossa. Laidoissa ja saranoissa on kyllä "pientä" sanomista.
Rahtilava.jpg
Rahtilava.jpg (365.97 KiB) Katsottu 15455 kertaa
Ja nykyisen Vehon arkistosta puolestaan löytyi alustakortti. Alkuperäinen väri sininen/valkoinen. Valitettavasti "arkistossa" sattunut vesivahinko lienee tuhonnut aikalaiset valokuvat.
Alustakortti1.jpg
Alustakortti1.jpg (199.84 KiB) Katsottu 15455 kertaa
alustakortti2.jpg
alustakortti2.jpg (271.08 KiB) Katsottu 15455 kertaa
Alkuperäinen ensimmäinen rekisteritunnus oli vapaana, joten tilasin myös ensirekisteröinnin mukaiset kilvet, ACU-659. Seuraavaksi täytyy varmaan ostaa pussihousut ja nahkasaappaat :lol: